Kaksisuuntainen mielialahäiriöni on ollut pitkään ihan ok-kunnossa. Nyt on taas menossa se tilanne, että tunnen liiankin voimakasta sympatiaa niitä kohtaan, joiden koen tulevan kohtuuttoman hyökkäyksen kohteeksi.
Olen viime päivien aikana joutunut pohtimaan sitä, miksi niinkin moni mielestäni hyvin fiksu ihminen uskoo niin sokeasti MV-lehden "uutisiin". Kyseinen lehti on yksi suuri vitsi.
Minun oloni tekee vaikeaksi se, että en oikein tiedä, miten suhtautua näihin kavereihini, jotka pitävät ko "lehden" juttuja totuuksina. "Lehden", jolla ei ole päätoimittajaa ja jonka juttujen kirjoittajia ei ole juurikaan mainittu. "Lehden", joka härskisti kopioi uutisia muista tiedoitusvälineistä, muuttelevat niitä ja saavat valkoisenkin muuttumaan mustaksi. Sivuillaan julkaistua väärää tietoa ei luonnollisestikaan oikaista, vaikka olisi kuinka tiedossa, että uutinen on ollut valheellinen. "Lehden", joka jokaisesta klikkauksesta sen miljonääriomistaja kiittää ja nauraa paskaisesti päälle. Hölmöt, hyväuskoiset!
Mikä ihme ajaa ihmisen uskomaan tällaisia tarinoita? Voinko oikeasti itse uskoa ja luottaa näihin kavereihin, jotka uskovat satuihin? Mitä se lopulta kertoo heidän ajatusmaailmastaan? Rasismia? Natsismia? Vai mitä? Onko meillä sittenkään niin paljon yhteistä kuin olin ajatellut.
Lähipäivinä teen omat johtopäätökseni asian suhteen ja sen päätöksen perusteella sitten käyn uudelleen läpi fb-kaverini ja katson, keiden kaikkien kanssa voin vielä jatkaa kaveruutta ja keiden kanssa ajatusmaailmamme ovat erkautuneet liian kauaksi toisistaan.
Ehkä kuitenkin kaikkein eniten minua ärsyttää, suorastaan raivostuttaa, se että suuhuni pistetään sanoja, joita en ole sanonut. Julkaisemieni artikkeleiden perusteella tehdään hyvinkin pitkällevietyjä johtopäätöksiä MINUN ajatuksistani. Kysymättä minulta itseltäni asiasta yhtään mitään! Jokaisella asialla on kaksi puolta. Jos muut tuovat esille vain negatiivisuutta, koen velvollisuudekseni tuoda esille myös sitä positiivista puolta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö tiedostaisi myös niitä negatiivisia asioita. Mutta niistä kertovia on jo niin paljon, ettei minun tarvitse tuhlata siihen aikaani.
Minun bipopääni ei yksinkertaisesti kestä tällaista ristiriita ajatuksissani. Tuntuu kuin olisin tullut petetyksi. Itsekkäästi vain itseäni ajatellen karsin kaverilistaa, vaikka joidenkin kavereiden kohdalla listalta poistaminen raastaa sydäntäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti