Eutanasia - oikeus arvokkaaseen kuolemaan

Aktiivinen eutanasia, jossa ihminen auttaa toista siirtymään pois tästä elämästä, on aina säännöllisin välein esillä niin televisiossa kuin internetissäkin. Kuka määrittelee ja miten, milloin ihmisellä on oikeus pyytää kuolemaansa.

Seurasin kymmenen vuotta sitten, kuinka rakas isäni taisteli ylivoimaista vastusta, keuhkosyöpää vastaan. Kun hän joutui sairaalaan, hänelle sanottiin, että hän on täynnä etäispesäkkeitä ja eläisi enää vain viikon. Isäni oli aina eläessään toivonut, ettei hän kuolisi syöpään tai tukehtumiseen. Hän oli vuosikymmeniä aktiivisen eutanasian kannattaja ja toivoi aina, että hänen lähtönsä koittaessa olisi oikeus saada se viimeinen pistos, joka veisi pois tarpeettoman kivun ja ahdistuksen.

Kun tuomio tuli, vaadin tietysti, että kaikki elämää pitkittävät lääkkeet piti lopettaa, mm. sydän- ja diabeteslääkkeet. Se ei auttanut vaan me läheiset jouduimme seuraamaan sivusta erittäin kovia tuskia. Morfiinia ei voitu antaa tarpeeksi, koska isä ollisi muuten kuollut siihen. Minun on vaikea ymmärtää tuota logiikkaa, koska isä oli kuitenkin muutenkin kuolemassa.

Isäni oli umpi-ateisti mutta silti hänelle tyrkytettiin puoliväkisin keskustelua papin kanssa. Mihin oli kadonnut uskonnonvapaus ja kunnioitus toisen ihmisen uskomusta kohtaan?

Menin sitten sanomaan, että voisin antaa viimeisen piikin, jos laki sen vain sallisi. Tästä oli seurauksena samaisen uskovaisen sairaanhoitajan saarna siitä, millainen raakalainen olinkaan, koska halusin murhata oman isäni. Ei, en halunnut murhata häntä. Olisin vain halunnut toteuttaa ahdistuneen ja sietämättömiä tuskia kokevan vanhan ihmisen viimeisen toivomuksen.

Kun ihmisen päivät ovat aivan varmasti päättymässä, miksi ei voisi lähteä pois arvokkaasti? Varmasti Suomeenkin voitaisiin saada aikaiseksi lainsäädäntö, jollainen on jo joissain maissa laadittu. Kun ihminen toistuvasti toivoo eutanasiaa ja useampi lääkäri todistaa sen ja kuolema on väistämätön, voitaisiin se toteuttaa valvotusti.

Usein lukee vedottavan siihen, että aktiivinen eutanasia olisi Raamatun oppien vastaista. Entä sitten? Pitääkö tässäkin asiassa tuputtaa sitä omaa uskoaan? Mikä oikeus kristityllä (tai minkä tahansa muunkaan uskontokannan edustajalla) on tulla sanomaan, että ateistin pitäisi toimia luterilaisten oppien mukaan?

Minä toivon niin hartaasti, että kun minun aikani koittaa ja jos joudun samaan tilanteeseen kuin isäni, olisi laki, joka sallisi minulle arvokkaan kuoleman. Nyt se ei ole mahdollista, koska aktiivinen eutanasia on kielletty ja tekijä joutuisi vankilaan. Eläimet on suojattu tarpeettomalta kärsimykseltä - ihmiset eivät.

Opiskelut alkavat taas

Tässä kuussa alkaa kolmas talvi lukio-opiskeluja. Kummasti sitä tarttuu tietoa myös tällaiseen viisikymppiseen bipopäähän :D Toistaiseksi opiskelut ovat menneet todella hienosti - ei voi kuin ihmetellä. Olen käynyt kotilukiota, jossa oppilaitos antaa oppilaille läppärit kotikäyttöön ja niiden avulla olemme videoyhteydessä toisiimme/opettajiimme tunti/aine/viikko. Lisäksi suoritan muuta kautta pitkän englannin kursseja sekä budjetin/aikataulun mukaan reaaliaineita. Toistaiseksi 7 on huonoin kurssiarvosana.

Juuri tuossa ilmoittauduin pitkän englannin kuutoskurssille.

Joitakin ihmisiä ei voi koskaan miellyttää - "painavaa" asiaa

Olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä ulkonäköni arvostelemista! Kun painoin noin 119 kg, sain kuulla jatkuvasti, kuinka ruma olen, koska olen niin läski. Sitten pudotin yli 60 kg painoa pois, sain kuulla, miten ruma olen, koska naamani on rupsahtanut. Olen siis noin 70-vuotiaan näköinen.

Sitten tulivat ihanat nettipalstalaiset, jotka järjestivät hemmottelupäivän ja stailauspäivän kuvia katsellessani tunsin itseni kauniiksi - ensimmäistä kertaa moniin vuosiin. Nostin jälleen pääni pystyyn, korjasin ryhtini, pistin meikit naamaan ja uudet kuteet niskaan. Tunsin pystyväni ihan mihin tahansa.

Tänään putosin sitten taas tukevasti maan pinnalle kuullessani, että olen jälleen ruma, koska olen liian laiha :/ Mikä siinä on, ettei varsin kypsässä iässä oleva aikuinen ihminen osaa millään pitää niitä mölyjä mahassaan? Onko ihan pakko aina arvostella?

Velkajärjestelyn kesto kolme vuotta

Onneksi ei sentään sen erään velkojan mielipide siitä kevytmielisestä velkaantumisesta mennyt läpi.  On sitten ihan mustaa valkoisella käräjäoikeuden päätöksessä, että syntipukki on bipo. 31.5.2016 on se maaginen päivä, jolloin tämä velkahel**tti on takana. Alle kolme vuotta on kuitenkin lyhyt aika ja tyttären tullessa täysi-ikäiseksi minulla on taas puhtaat paperit.

On se vain merkillistä, että tämä on joidenkin mielestä kamala vääryys tai joku toinen kuvittelee, että "hulluksi heittäytymällä" kuka tahansa pääsee veloistaan. Toisaalta, se on kyllä oikeastikin hullu, joka haluaisi vapaaehtoisesti diagnoosin kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Nyt on syksy ja iltalukio alkaa taas. Jännittää ja pelottaakin se, mistä löytää rahat kirjoihin. Osan olen saanut, osan voin lainata, osan olen ostanut jo etukäteen... Katsotaan, miten käy.

Kevytmielinen velanottaja(ko)?

Jälleen kerran en jaksa olla ihmettelemättä maallikkojen kannanottoja mielenterveysongelmien yhteydessä. Niin psykiatrian erikoislääkäri kuin pitkäaikainen psykologinikin ovat lausuneet yksiselitteisesti ammattietiikan mukaiset syynsä ylivelkaantumisesta ja siihen johtaneista syistä. Sitten tulee joku, joka ei tunne tätä tautia sitten yhtään ja väittää, että kyse onkin ollut "kevytmielisestä velkaantumisesta".

Tuo termihirviö tarkoittaa suomennettuna sitä, että olisin tehnyt velkaa huvikseni ja tajunnut jo tekohetkellä, etten pysty suoriutumaan niistä. Niin varmaan. Otti kyllä sydämestä ja tuli itku silmään moisesta väitteestä. Ettäkö tällainen perfektionisti, palkanlaskija, kirjanpitäjä, taloudenhoitaja, sihteeri jne. syyllistyisi moiseen epäkunnioittavaan tekoon. EI IKINÄ!

Pitää tietysti muistaa, että perintätoimiston lakimies ajaa tietysti päämiehensä asiaa aivan kuten minun juristini on minun puolellani. Olin tänään käräjäoikeudessa kertomassa oman näkemykseni ja mukanani oli edunvalvontatoimiston hankkima hyvin pätevä varatuomari. Kansliapäätös tulee keskiviikkona (14.8.2013).

Pääsen joka tapauksessa velkajärjestelyyn, nyt tuomari ottaa kantaa siihen, onko järjestelyaika 3 vuotta vai 5 vuotta.

Minä niin toivon, että joku voisi tulla ja leikata pois tämän taudin :( Olen väsynyt selittämään virastoille ja ihmisille bipoa ja kaiken lisäksi edunvalvoja-asiaa. Oikeasti tunnen olevani joskus toisen luokan kansalainen, joka on ajanut itsensä tähän tilaan ihan tieten tahtoen.

Toisaalta, onko edes oikein edellyttää, että ihminen ymmärtäisi tämän sairauden eri puolia, ellei kuuntelija ole psykiatrian ammattilainen tai lähipiiristä löydy joku maanis-depressiivinen. Ehkä sekään ei ole reilua.