Tähänkö sitä on taas tultu? Niin pitkään oli hyvä olo. Se olo oli niin hyvä, että halusin jakaa sen koko maailman kanssa. Se oli liian kunnianhimoista. Eikä sitä paitsi tällaisen "hullun" jutut juurikaan jaksa terveitä kiinnostaa - paitsi tietysti urkkimismielessä.
Eilisen päiväni elin tuttuun tapaani, seuranani satunnaisesti koirien haukunnan rikkova hiljaisuus ja se tyhjyys. Mitä olisi vielä annettavaa? Jos antaisikin periksi ja säästäisi läheiset tältä pahalta ololta. Antaisi heidän aloittaa puhtaalta pöydältä.
En edes halua, että kukaan vieras tulee käymään. Asunto on sekaisin, aivot täynnä tyhjää. Pienen pieni ilonpilkahdus putkahti kuin varkain: sain äidinkielen kielen tulkinta -tehtävästä 5 pistettä, vaikka olin kyhännyt sen kasaan parissakymmenessä minuutissa. Suomen kieli on kai sama kuin pyörällä ajaminen. Kun sen kerran oppii, sen aina muistaa.
Jätin eilen haikeat näkemiin-tervehdykset facebookiin. Varmuuden vuoksi poistin tykkäykset kaikilta niiltä sivuilta, joiden kautta voisi tulla näkyviin ahdistavaa materiaalia. Samoin tein joidenkin ihanien fb-ystävieni kohdalla. Juuri nyt en jaksa kantaa koko maailman murheita harteillani - enhän jaksa edes omiani.
Yhdeksän vuotta elämää kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Kaikki sen mahdolliset vaiheet nähneenä tuudittauduin siihen olotilaan, että ne pahat vaiheet ovat menneet lopullisesti. Mutta eihän ne ole - täällä ne ovat tiukasti takaisin. Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen tunsin, ettei tässä olossa eläminen ole enää elämisen arvoista.
Ystävät oikeassa elämässä ja netissä yrittivät piristää ja lohduttaa ja kannustaa... tietämättään, että se vain pahensi oloani. Joskus on parempi vain olla hiljaa eikä puhua mitään.
En jaksanut enää katsoa päivästä toiseen iloisia hymynaamoja, kivoja kertomuksia lomamatkoilta tai niiden suunnittelusta. Tiedän, ettei se ole mitään minulta pois mutta kun tiedän, että se on pois tyttäreltäni, joka kantaa velkasotkuistani sen raskaimman taakan.
Olen muutaman päivän ajan kuunnellut surullista, synkkää -jopa mustaakin musiikkia. Noista kappaleista kumpuaa se jokin, mitä juuri nyt tunnen sydämessäni.
Jos siis olet blogini lukija ja tiedät, kuka olen, ole vain hiljaa ja anna minun olla tällainen kuin juuri nyt olen. En jaksa riemuita kanssasi, koska ne riemujen aiheet ovat juuri nyt vähissä. Älä myöskään ota minuun yhteyttä facebookin kautta. Haluan olla juuri nyt yksin, rauhassa - kiitos.
Elämäni tyhjyyttä täyttävät vain jatkuva ahdistus ja ympäri vuorokauden raivoava päänsärky. Tekisi mieli iskeä pää seinään, että saisi edes hetkeksi sen hyvän ja pahan riitelyn sieltä pääni sisältä. Toistaiseksi lääkitys ei ole auttanut yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti